Tervetuloa puutarhamessuille

25.3.2017, Bronco

Meillä on kunnia olla tänäkin vuonna suunnittelemassa ja toteuttamassa Turun piha ja puutarhamessuja.

Toteutamme 8 metrin korkeuteen kohoavan parvekenäyttelyn messuille. Vastaanvanlaista ei ole taidettu Suomessa vielä aiemmin nähdä?

Alku viikosta Ramirentin porukka saapuu kokoamaan telineet meille ja siitä sitten alkaa  mahtava urakka sisustaa kaikki viisi parveketta ja maantasolla oleva pieni piha.

Meillä on ilo saada upeat yhteistyökumppanit mukaan toteuttamaan projektia ja tässä teille hieman esimakua heistä.

Parolan Rottinki Oy

TERVETULOA ROTTINKIMAAILMAAN

Parolan Rottinki Oy suunnittelee, valmistuttaa ja tuo maahan korkealuokkaisia rottinki- ja puuhuonekaluja, joiden valmistuksessa kiinnitetään erityisesti huomiota ammattitaitoon, huolelliseen viimeistelyyn, sekä korkealuokkaisiin raaka-aineisiin. Samalla vaalitaan pitkiä perinteitä rottinkihuonekalujen valmistuksessa.

Classics-mallistomme sisältää kaikki perinteikkäät ja legendaariset rottinkituotteemme. Valikoimasta löytyy mm. monien tuntema klassikko Lumikenkä-tuoli, sekä Parolan Rottingin perustajan Aulis Herrasen suunnittelema Riippukeinu.

http://www.parolanrottinki.fi/

 

Tekstiilit parvekenäyttelyyn tulevat Hansakorttelin Finlayson myymälästä ja kevään kuluessa meillä on muitakin yhteistyökuviota tiedossa, niistä kertoilemme teille lisää myöhemmin 🙂

https://www.finlayson.fi/

 

Tamgreen oy

Korkealaatuiset tekonurmet Italiasta. Vain mielikuvitus on näiden tuotteiden käytön rajana , käyttökohteita mm. puutarha ja puistomaisemointi, parvekkeet, eteiset, terassit, hotellit ja ravintolat, aulatilat ja sisäänkäyntitilat, ständit messuilla ja myyntisomistukset, julkiset tilat, toimistotilat, liikenteenjakajat, polut ja kävelytiet, altaanreunat, saunatilat, risteilyalukset ja veneet jne

http://www.tamgreen.fi/kauppa1/index.php

Nyt on sadevesien kerääminen tehty helpoksi ja hyvän näköiseksi, meillä on ilo saada esille myös muutama tälläinen ihanuus.

 

 

Deliverde, Turku

Lindrothin Puutarha Deliverde on Maariassa, 8 km Turun keskustasta, sijaitseva perheyritys, joka tuottaa laadukkaita isoja salaatteja ja vihanneksia. Komeiden yrttien ja isojen salaattien viljelyssä puutarhamme on ollut jo usean vuoden ajan suunnannäyttäjä Suomessa. Löydät valikoimistamme myös runsaasti erilaisia tuoksuvia ja maistuvia yrttejä. Vaativinkin kulinaristi löytää suosikkinsa meiltä.

http://www.lindrothinpuutarha.fi/fi/

 

K-Rauta, Skanssi

Parvekenäyttelyssä mm esillä Fiskarssin puutarhamallistoa, viljelylavat sekä modernit talvettamisruukut parvekeviljelyyn.

Uudistuneessa K-Raudassa autetaan henkilökohtaisesti niin kodin kunnostamisen ensikertalaisia kuin ammattilaisiakin onnistumaan. Laaja valikoima ja paras osaaminen varmistavat, että projektisi onnistuu – niin kivijalassa kuin verkossakin.

https://www.k-rauta.fi/kaupat/skanssi/

 

Selja T

piensisustustuotteet löytyvät kukkakauppasi valikoimista, kysy siis lisää kauppiaaltasi 😉

 

 

 

Suuri osa tuotteista myydään messuhinnoin heti messujen päätyttyä, teemme näistä vielä esittelyn lähipäivinä, joten jos olet vailla ihania uusia rottinkikalusteita tai pehmoista tekonurmea parvekkeellesi niin nyt on tilaisuutesi hankkia nämä messuhinnoin.

 

Tiedustelut voitte tehdä suoraan meille sähköpostitse bronco@kukkakauppabronco.fi

 

-Niina

 


Pin It

Kukkakauppa Bronco

Pharmacity, Itäinen pitkäkatu 4, 20520 Turku

(02) 241 0004

bronco@kukkakauppabronco.fi

Ma-Pe 9-16 | La-Su sopimuksen mukaan

Kukkakauppa Turku

Kukkakauppa Bronco on moderni kukkakauppa keskellä Turkua! Tervetuloa!

Ota meihin yhteyttä!